Matkapäiväkirja: Buenos Aires

Päivä 1: Matkustuspäivä

Nyt mennään! Saavuimme Helsinki-Vantaalle kello kahdentoista tienoilla hyvissä ajoin ennen kahdelta lähtevää lentoa. Ruumalaukkujen jättö oli melko vaivatonta, joskin rinkat piti jättää jollekin erikoislinjastolle. Yhtä vaivattoman turvartarkastuksen jälkeen porukka hajaantui pitkin lentokenttää kirjakaupoille ja Revolut-automaateille ennen koneeseen nousua.

Laskeuduimme Amsterdamiin Schipholin lentokentälle joskus kolmen jälkeen paikallista aikaa. Joukon opportunistisimmat hoksasivat, että noin kuuden tunnin vaihto riittää helposti Amsterdamin keskustassa pyörähtämiseen, sillä Sprinter-juna kulkee lentokentän ja Amsterdam Centraalin välin  vartissa. Seitsemän rohkeinta tarttui tuumasta toimeen ja nappasi automaatista yhdentoista euron “Dagretour”-lipun.

Keskustassa osa poppoosta kävi ihmettelemässä paikallisia kanavia ja vinoja rakennuksia, kun taas Lukas kävi moikkaamassa kaupungissa asuvaa siskoaan. Amsterdam lunasti kaikki odotukset ja stereotyypit, nimittäin ratikat kulkivat, polkupyörät vilisivät ja kahvilat kuhisivat tavalla, joka pisti suomalaiseen silmään – tai siis nenään.

Pian oli kuitenkin aika palata tuttuja raiteita pitkin takaisin lentokentälle jonkun Sprinterin vähän hitaamman serkun kyydissä. Schipholin turva- ja passitarkastus olivat iloinen yllätys, sillä siellä oli modernit läpivalaisulaitteet sekä (valituille maille) koneellinen passintarkastus.

Loput porukasta odotteli edelleen lentokentällä. Osa löysi tiensä johonkin loungeenkin, mistä nauttivat viimeiseen hetkeen asti. Tämä johti kuitenkin siihen, että heiltä meni ohi Buenos Aires -arvuutteluvisa ja “kuka todennäköisimmin tekisi näin” -äänestysten tulosten julkaisu.

Lounge-porukka puolusteli valintojaan sanoin

Hyvää Heinekeniä oli siellä loungessa.

Tämän äänestyksen tulos oli varsin tasainen.

Ehdimme hetken ihmetellä lentokentällä vipeltänyttä hiirtä, kunnes pitikin jo hypätä KLM:n 777:n kyytiin. Aikaisempaan A321:n verrattuna Boening on melkoinen kone. Koko porukka istuu koneen takaosassa, paitsi yksi, jonka viimeinen tilannepäivitys Telegramissa on

Mul on kaikki täällä hyvi. Vieres oleva mies haukottelee/huokailee ääneen ja toinen manspreadaa toisel puolel ⚖️

Muuta mainitsemisen arvoista lennolta lienee mukana ollut kuoro, joka “maukui Finlandiaa (miau miau miau)” ja “lauloi stemmoja koneen vinkunan päälle”.

Allekirjoittaneella tuli myös pienimuotoinen valaistumisen kokemus, kun kuuli koneessa ensimmäistä kertaa espanjaa Argentiinan aksentilla. Ei se olekaan ainoastaan se yksi Dreaming Spanishin tyyppi, joka niin puhuu niissä videoissa 🤯

Päivä 2: Saapuminen Buenos Airesiin

Lentomme laskeutui ajallaan, eli noin aamukuudelta, Buenos Airesin Ministro Pistarini International Airport -lentokentälle. Maahantulokokemus oli astetta perinteisempi tyypillisine kysymyspatteristoineen ja läpivalaisuineen. Siiri sai ylipuhuttua henkilökunnan ja toi filmirullan läpivalaisulaitteen ohi.

Yllätykseksemme saavuimme vielä pilkkopimeään Buenos Airesiin. Kaksi minibussia tuli sovitusti noutamaan meitä lentokentältä, ja matkalla AirBNB:lle aurinko ehtikin jo nousta. Pienen osoitemankelin jälkeen löysimme majoituksemme, jonka sisään pääsimme ovikoodilla.

Majoituksemme osoittautui melkoiseksi tylypahkaksi. Noin neljässä kerroksessa on ainakin kuusi eri portaikkoa eri väreissä, muodoissa ja pintamateriaaleissa. Yhdestä kerroksesta löytyy biljardipöytä, toisesta “spa-osasto” kolmine suihkuineen sekä isoine peileineen, ja kaiken huipulta löytyy kattoterassilla varustettu ja muusta maailmasta eristetty “penthouse”. Buenos Airesin tasolla talo lienee aivan huippuluokkaa, mutta Suomen mukavuuksiin tottuneena oikkuileva lämmin vesi, satunnaiset hurinat ja kolinat sekä omintakeinen pohjaratkaisu vievät aikansa vakuuttaa.

Lennon jälkeisen virkistäytymis- ja valmistautumissession jälkeen likimain kaikki lähtivät tunnettuun kahvilaan aamupalalle. Siieltä porukka pikku hiljaa irkaantui, osa etsimään paikallista SIM-korttia ja osa etsimään paikallista olutta.

Muut kiertelivät Recoletassa pyörähtäen Universidad de Buenos Airesin oikeustieteellisen ovilla (jossa tultiin käännytetyksi), ihmetellen paikallista Dipolin Käpyä sekä pyörähtäen Eva Péronin puistossa ja kansalliskirjastossa. Jälkimmäiseen päästäksemme piti näyttää passit.

Recoletan hautausmaallekin yritimme päästä, mutta jätimme sen ainakin toistaiseksi väliin muistaaksemme kahdentoista euron turistimaksun vuoksi.

Tästä suuntasimme pizzeria Guerriniin, jonka isot pizzat olivat niin suuria, että yksi pizza oli enemmän kuin tarpeeksi kolmelle ihmiselle. Laskun pyytämisen jälkeen bongasimme ravintolan uunissa palavan puun liekin, jonka inspiroimana kysyimme heiltä puupalaa excuhaloksi. Hetken keskustelun jälkeen joku johtajalta vaikuttava henkilö viittoi voimattoman näköisenä uunin juurella lojuviin niin valtaviin puupaloihin, että edes teekkari ei kehtaa niitä viedä excuisännälle.

Kolmelta alkoi keskustan alueen kaupunkikierros mahtavan Santiagon opastamana, joka loisti paikallistuntemuksellaan ja ystävyydellään. Kiersimme San Telmon, Centron ja Puerto Maderon alueilla pysähdellen jokaisen kirkon ja tulituksessa vaurioituneen seinän kohdalla.

Klapiepisodi jatkui vielä, ja Santiago suositteli kysymään vihanneskaupasta. Aaro ja Mikael BA-excujen koordinoijina pinkaisivat metrolla tehtävää suorittamaan, mutta kolmen verdulerian jälkeen jäivät tyhjin käsin. Pari supermarkettiakin tuotti pettymyksen, kuten myös paikallisen suosittelema lihakauppakin.

Klapietsinnän nöyrryttämänä lähdimme Cantina Recoletaan, jossa meillä oli pöytävaraus kuudeksi. Tämän kuullessaan Santiago oli reaktiostaan päätellen vähän ihmeissään. Ravintolan ovella kuitenkin odotti ihana näky, nimittäin kokonaisen tehosteseinän mitalta polttopuita.

Maukkaan illallisen jälkeen esitimme klapikysymyksen, jota oli jo päivän aikana useampaan otteeseen harjoiteltu. Tarjoilija pyysi odottamaan ja palasi hetken kuluttua kahden pienenpienen puunpalan kanssa. Kiusallisen pyynnön seurauksena pienet palat vaihdettiin sellaisiksi, joita melkein haloiksi kehtaa kutsua - tai ainakin klapeiksi.

Päivä 3

Päivä alkoi Recoletan AirBnB:llä aamupaloin ja aamulenkein. Pieni porukka kävi juoksemassa keskustan ja Puerto Madeiron alueella, ja Jaakko kiersi myös vähän kauempaa. Väki söi eilisiltana hakemiaan aamupaloja ja valmistautui päivään.

Löimme päähän lakit, otimme kantoon halon ja vasaran ja lähdimme kävelemään kohti läheistä Wärtsilän toimistoa. Hassut hatut herättivät paikallisissa hilpeyttä.

Wärtsilällä saimme kuulla Argentiinan yksikön toiminnasta ja etenkin energiabisneksestä. Ymmärtääksemme maajohtaja Javier ilmestyi paikalle hieman myöhässä, ja tuli kesken esityksen antamaan kolleegoilleen poskisuudelmat. Juuri tällaiset pienet jutut tekee tavallisista korporaatioiden toimistoexcuistakin mielenkiintoisia pallon tällä puolen.

Excun päätteeksi excunpitäjät pääsivät tietysti lyömään laatan halkoon kiinni. Halon lisäksi toimme tuliaisina myös levyn Fazerin sinistä, jonka nähdessään etenkin Wärtsilän Jesse ainoana paikalla olleena suomalaisena innostui! Huomasimme vielä lähtiessämme, että vasta naulattu excuhalko oli heti löytänyt tiensä paalupaikalle muiden pytinkien ja muistoesineiden kaveriksi.

Excun jälkeen kävimme vielä kämpällä jättämässä lakit ja vaihtamassa varustusta johonkin vähän säähän sopivampaan. Sitten suuntasimmekin jo pienissä porukoissa vaihtelevin menetelmin kohti Palermoa.

Palermossa porukka hajaantui melko tehokkaasti eri paikkoihin. Osa meni trendikkääseen Veganius-ravintolaan, joka sai kaikin puolin hyvät arvosanat. Yksi kolmikko kävi Chill Chickenissä, jonka kaikista mieleenpainuvin asia oli kyllä ohikulkijan epäonnistunut yritys varastaa Akselin lippis.

Palermosta löytyi muun muassa paistinpannukauppa, “paikalliseksi ulkoilma-Stockkaksi” luonnehdittu myymäläkokonaisuus, ilmainen eläintarha sekä tietenkin olutta.

Iltapäivä jatkui graffitikierroksen muodossa. Ailen, ilmeisesti samasta firmasta kuin Santiago, eiliseltä kuvaili itseään taidehistorioitsijaksi, ja kierroksen perusteella myös vaikutti siltä.

Kierroksen jälkeen pidimme pienimuotoisen pikakokouksen, koska kuulimme Santiagolta, että lauantaina on futismatsi, joka ei aikaisemmin ollut tiedossa. Tuohon peliin pääseminen pistää ennalta sovittuja aikatauluja vähän uusiksi, joten keskustelimme siitä, onko tuo kaikille OK. Konsensus oli, että on, joten vähän hämärien lippujen hankintaprosessi jatkuu.

Pikaisen saksalaishenkisen bierhof-visiitin jälkeen siirryimmekin Caldén del Sohoon, jossa joukkoomme liittyi Buenos Airesissa asustava Prodekon alumni (fuksi ‘99) Vellu! Hänen kanssaan oli todella mukavaa jutella vihdoin livenäkin pelkän aikaerolla maustetun viestittelyn jälkeen. Saimme myös kaikki parhaat vinkit ja tärpit ohimenevään Buenos Aires -elämäämme.

Vellulla oli mukana lakki!

Osa porukasta jatkoi baariin, osa taas meni suoraan majoitukselle. Baarijengistä ensimmäisten joukossa paikalle kikattaen saapui taksillinen teekkareita, jotka joutuivat käteisen kanssa vaikeuksiin. Uber-kyydin jälkeen oli aika maksaa noin kolmen euron verran pesoina. Kuljettajalle ei kelvannut kolme euroa, eikä neljäkään, vaan tarjosi sen sijaan oppitunnin paikallisesta valuutasta.

Taksijoukkion suunta oli sitten kohti raha-automaattia, jota ei kuitenkaan saatu toimimaan. Seuraava oljenkorsi oli kääntyä ohikulkijan puoleen sanoin “?tienes pesos?”, johon saatu vastaus ylitti espanjantaidot. Kun tämäkään ei toiminut, Google Maps johdatti automaatille, josta pesoja saatiin nostettua katastrofaalisen huonolla kurssilla, 7000 nostettua pesoa ja 13000 pesoa valuutanmuunnoskustannuksia. Episodin kruunasi 6800 peson laskun kattaminen 7000 pesolla sanoin “keep the rest for your troubles”. Tuon kahdensadan peson juomarahan arvo pyörii siis muutamissa eurosenteissä.

Päivä 4: Vapaapäivä

Suunniteltu aikataulu oli tänään tyhjää täynnä. Alunperin olimme aikeissa pyöriä tänään yhdessä Recoletassa, mutta koska valtaosa meistä kävi kurkkaamassa sen päänähtävyydet jo ensimmäisenä päivänä, jätettiin jätettiin kalenteri tänään tyhjäksi.

Tyhjä kalenteri johti siihen, että väki hajaantui varsin tehokkaasti pitkin kaupunkia. Joudutte nyt valitettavasti seuraamaan päivää vain allekirjoittaneen (Mikael U:n) perspektiivistä, mutta koko joukon päivään mahtui varmasti kaikenlaista.

Aamu alkoi minun ja pienen joukkion osalta visiitillä paikalliseen boulderointihalliin. Parinkymmenen minuutin bussimatkan päässä oleva sali oli tunnelmaltaan varsin rento. Sisällä oli kaksi huonetta seiniä, joista toisessa oli kiipeilykurssi meneillää, ja lisäksi katolla oli ulkoilmassa jonkinlainen seinä. Tuo viimeinen oli kuitenkin suljettu, koska aamuyöstä oli satanut, ja otteet olivat märkiä. Sisätiloissakin vallinnut ilmankosteus huomioiden oli kuitenkin hankalaa kuvitella, miten paljon pahempi se ulkoseinän tilanne saattoi edes olla. Pelkkiä lyhyitä boulderointireittejäkin kiivetessä olisi kaivannut käsiin kalkkia kesken reitin.

Kertalippu kiipeilyhalliin kustasi 13000 Argentiinan pesoa, eli noin 8 euroa, per henkilö ja kenkien vuokra oli 5000 pesoa.

Lounaaksi valikoitui kadunvarrelta löytynyt Empanadas-kioski. Aika edullinen mättölounas – 3 empanadaa ja kokis olivat yhteensä 5000 pesoa. Kioski sijaitsi kätevästi takaisin kämpille vievän bussipysäkin vieressä, mutta vähemmän kätevästi siitä ohi mennyt bussi oli niin täynnä, ettei se ottanut meitä kyytiinsä. Ratkaisu tähän tilanteeseen oli niin ikään vieressä sijainnut metro.

Sadekuurokeliin valmistautuneet pitkäxqlaiset tuntuivat suuntaavan pääosin sisäaktiivteetteihin. Kiipeilyjengin ensimmäinen aktiviteetti oli käteisalennusten ja eilisen taksiepisodin innoittamana eurojen vaihto pesoihin. Jouduimme etsimään tovin, mutta pian löysimme pienen arpakaupan, jossa saimme vaihdon tehtyä. Yllätykseksemme saamamme kurssi oli peräti hieman markkinaa parempi (1670 vs 1631).

Pienen spontaanin dulce de leche -maistelun jälkeen erkanimme – muut kiipeilijät lähtivät istuskelemaan terassille ja katsomaan futispeliä, kun taas itse lähdin Recoletaan.

Olimme jo saapumispäivänä koittaneet päästä Recoletassa eduskuntataloa muistuttavaan UBA:n oikeustieteellisen rakennukseen, mutta meidät käännytettiin vierailijoina ovella pois. Yritimme nyt uudestaan kahdestaan Ilonan kanssa, ja pääsimme huomiota herättämättä livahtamaan ovista sisään. Valtava rakennus oli tunnelmaltaan hieman jännittynyt, ja opiskelijat tekivät näkyviä poliittisia kannanottoja suuntaan sun toiseen pitkin rakennusta. Mielenkiintoista oli myös keskellä rakennusta sijainnut uima-allas, joka vaikutti olevan aktiivisessa käytössä. Toisella puolella käytävää oli luentosaleja ja toisella puolella ikkuna uima-hallin ylle.

Paikallinen luentosali oli rustiikkisen näköinen.

Recoletassa pyörähdimme myös kulttuurikeskuksessa ja Museo Nacional de Bellas Artesissa. Kummassakin yllätyin siitä, miten pitkälle 60 tuntia Dreaming Spanishia kantoi. Niiden turvin löysimme mm. museon tunnetuimman teoksen, joku Picasso, jonka nimi ei kylläkään enää muistu mieleen. Joku nainen.

Recoletan kierroksen jälkeen pyörähdimme vielä pikaisesti Puerto Madeirossa, mutta etäisyyksien aliarvioinnin johdosta siellä ei kummemmin ehditty istuskelemaan. 

Kanavan rannalta seikkailuhengessä tilaamani juoma maistui nestemäiseltä mämmiltä.

Seuraavaksi oli määrä siirtyä bussilla kohti Palermoa, johon Antti oli järjestänyt Münchenin vaihto-opinnoistaan tuntemansa argentiinalaiskaverin Nachon sekä hänen tyttöystävänsä Belun (mitenköhän tuo kirjoitetaan? :D) kanssa illallisen. Oikein mukavia tyyppejä. Olivat uteliaita meidän reissustamme, ja koettivat parhaansa mukaan keksiä Buenos Aires -tärppejä. Näiden kahden paikallisen mukaan BA-aikataulumme sisälsikin kuitenkin jo kaiken olennaisen, mutta Asado-illalliskutsun saimme :)

tästä puuttuu kuva ravintolasta Piringundinin Milaneset maistuivat. Bondiola olisi ehkä kaivannut vähän suolaa, mutta maku oli yllättävän kotoisa.

Illallisen jälkeen olikin aika suunnata takaisin AirBnB:lle taksilla. Ennen nukkumaanmenoa ehdin kuulla hieman muidenkin kuulumisia päivältä, mutta paljon jäi vielä pimentoon. Ilmeisesti porukka oli ainakin kierrellyt kaupunkia, käynyt kattobaareissa kaupungin huipulla, ja päivän sana tuntui olevan empanada.

Mainittakoon vielä, että tänään oli Ainon syntymäpäivä, jota juhlistettiin mm. laulun ja kukkien muodossa.

Päivä 5: Gaucho

Päivä alkoi Recoletan-majoitukseltamme kokoontumalla yhdeksältä odottamaan tilausbussia. Neljä nopeinta kättä pääsi minibussin kaveriksi tilatun lava-auton kyytiin, ja me loput ahtauduimme bussiin.

Suuntasimme kohti Zaratéssa sijaitsevaa Los Dos Hermanosin tilaa “gaucho experienceä” varten, ja matkalla ihastelimme Zaratén autoteollisuutta. Vähän yli tunnin kestäneen automatkan jälkeen saavuimme puuaidalla rajatulle tielle, joka oli niin mutainen, että minibussi olisi jäänyt ensimetreillä jumiin.

Paikalle ilmestyikin haipakkaa peräkärryä vetävä lava-auto barettipäisen hymyilevän miehen kuljettamana. Hän viittoi meidät kyytiin niin hyttiin, lavalle kuin peräkärryynkin.

Kun koko porukka saatiin kyytiin, lähdimme ajamaan mutatietä adrenaliinia herättävällä vauhdilla ja sivuttaiskulmalla. Kilometrin tai kahden jälkeen saavuimme kuvauksellisen sievälle pikku tilalle, jota ympäröi hevoset joka puolella.

Astuimme sisään kiviseen piharakennukseen saatesanoilla “mi casa es ti casa”, ja saimme välittömästi käsiimme kahvikupposet sekä uunituoreet croissantit.

Aamupalan jälkeen oli aika allekirjoittaa vastuuvapautuslomakkeet, laittaa kypärät, säärystimet ja takit päälle, ja seurata pienimuotoista ratsastuskoulutusta. 16 ensimmäistä pääsivätkin pian hevosten kyytiin, ja kun hevoset loppuivat kesken, loput kipusivat hevosvaunuihin.

Noin tunnin ratsatuskierros meni monilla totutellessa lajiin. Samaan aikaan loput kuusi kiertelivät vieressä kärryn kyydissä.

Kierroksen jälkeen kuuden rauhallisimman hevosen kyydissä olleet ensikertalaiset väistyivät odottelijoiden tieltä, ja alkoi uusi kierros. Uusi odotteleva kuusikko leikki maailman ihanimpien border collieidien kanssa pallopelejä ja nauttivat aamiaispöytään jätetyistä mehuista.

Pian talon isäntä ilmestyi empanadakorin kanssa kiertämään. Ratsastajatkin saapuivat paikalle, ja empanadakori kiersi taas. Empanadakoria seurasi kori leipäsiä valtavalla makkaralla, jotka ovat ilmeisesti suosittuja penkkiurheilueväitä, ja juomatarjoilu. Olo oli kuin mummolassa - aina piti ottaa vähän lisää.

Empanadasit olivat vain alkupala, nimittäin pian meidät istutettiin pöytään Asado-lounaalle. Pöydässä kiersivät ensin salaattikulhot, sitten naudan kyljykset, seuraavaksi murea ulkofilee, ja vielä porsastakin. Grillattuja kasviksiakin löytyi, , ja vähän väliä kiersivät viinipullot ja mehukannut.

Pöydässä istui myös tilan emäntä ja osa työntekijöistä kuin puoleen hintaan sitseille osallistuvat konsanaan, vähän väliä nousten pöydästä häärämään jotain.

Jälkkäriksi pöytiin lyötiin vielä palat jotain paikallista kakkua minkäs muunkaan kuin dulce de lechen kera, ja kahviakin vielä sai.

Vedimme hatusta ketkä kolme pääsivät kokonaisuudessaan ratsastamaan kolmesti, ja kaikki halukkaat pääsivät ainakin kahdesti. Viimeisellä kierroksella, kuten aiemminkin, piti himmailla, mutta yhdessä kohdassa oppaamme antoi luvan mennä vähän kovempaa. Jotkut pääsivät ihan laukallekin.

Lopuksi oli vielä tarjolla jotain munkkihenkistä, jälleen uunituoretta, kaikkia aikaisemmin mainittuja juomia, ja loput empanadataikinat ilman täytettä.

Hyvästelyt olivat haikeat, sillä päivä oli niin ainutlaatuinen, ja tilan omistajat alkoivat jo yhden päivän jälkeen tuntumaan kuin omilta isovanhemmilta. On hankalaa kuvailla ilmapiiriä, mutta ehkä siitä kertoo se, että tuo pariskunta vietti tänään 45. hääpäiväänsä kestiten meitä.

Siitä huolimatta illan hämärtyessä meidän tuli aika lähteä. Nappasimme mukaan yhden klapin päivän aikana sovittua huomista suurlähetystö-XQa varten, ja ilmeisesti siitä inspiroituneena, isäntäväki tarjosi meille käytetyn näköisiä hevosenkenkiä matkamuistoksi.

Loppuhuipennuksena palasimme minibussille mutaista tietä pitkin samoin tavoin kuin aikaisemmin, mutta tällä kertaa änkien minibussillisen teekkareita lavalle.

18 teekkaria Hiluxin lavalla

Yhteenvetona, siirtymä pois kaupungista sekä tilan isännistön vieraanvaraisuus ja rento asenne tekivät terää. Valtaosalle tämä oli ensimmäinen ratsastuskerta, ja ehkä alussa vähän jännitti, mutta itsevarmuus ja taidot kohenivat nopeasti.

Minua pyydettiin vielä mainitsemaan blogin puolella, että seurueemme tyhjensi tilan baarikaapin ja ja kenties toi kaljakroken lajina Etelä-Amerikan mantereelle – tai ainakin tuolle tilalle.

Päivä 6: Suurlähetystö ja Tango

Aamu alkoi eilen sovitulla Suomen suurlähetystön exculla. Suuntasimme porukalla vain muutaman korttelin päähän, jossa kotimaan suurlähetystön kanssa samassa sijainnissa taisi olla pari muutakin suurlähetystöä.

Exculla kuulimme mm. Argentiinan ja Suomen välisestä kaupasta, Argentiinan poliittisesta tilanteesta sekä suurlähetystön toiminnasta. Aavistuksen provosoiviin kysymyksiimmekin saimme varsin diplomaattisia vastauksia, mm. “Jefe de Cabineten rahankäytöstä oli kysymysmerkkejä”, ja “Suomalaisilla on nyansoituneempi kuva koulutusjärjestelmästä”, kun puhuttiin argentiinalaisten Suomi-kuvasta.

Kiitos Suurlähetystön Nicolalle ja Sannalle mielenkiintoisesta vierailusta!

Suurlähetystöllä oli iso neukkari kotoisan puisella sisustuksella. Kuvassa vain Nicola - Sannaa kutsui muut velvollisuudet

Väliotsikko hieman valehtelee, sillä excun jälkeen päivä oli miltei kokonaan vapaa. Moni kävi aamulla lenkillä tai treenaamassa, ja AirBnB:n käytävillä tehtiin hyppykyykkyjä.

Tästä porukka suuntasi kaupunkiin, mm. keskustan alueelle, Recoletan hautausmaalle sekä Barrio Chinoon. Futispeliin lähtijät metsästivät itselleen futispaidat, ja moni kävi fiinissä kattobaarissa katselemassa maisemia.

Illalla pääsimme bussikyydillä alle kilometrin päässä sijaitsevaan tango-show’hun. Löydettiin pöytämme suoraan lavan edestä, mikä oli positiivinen yllätys, sillä olimme varanneet halvemman paikan parvelta.

Ilta alkoi dinnerillä, jonka aikana ihmettelimme, alkaako tango ikinä. Kolmen ruokalajin illallinen oli varsin laadukas, ja juomatarjoilut olivat pohjattomat.

Kun show vihdoin alkoi, se oli mahtava. Oli perinteistä tangoa, vähän sovetavampaa esitystä sekä tietysti loistavaa livemusiikkia.

Viimein meidät potkittiin ulos tapahtumatilasta. Lotta ja pihla tangosivat. Ei tullut ihmisuhreja. Bussit veivät railakkaan juhlakansan takaisin kotiin, ja siitä se hauska vasta alkoihin.

Lotta ja Pihla harjoittelivat tangoa kadulla

Kotona vietettiin hieman aikaa (tiputellen), kunnes tilattiin taas taksit baariin. Ikävä kyllä se ei ollut auki joten etsittiin naapurista pian aukeva baari. Lienee mainitsemisen arvoista, että Argentiinan yöelämä alkaa ehkä kello kahdelta, joten kahdeltatoista aukeava klubi oli harvinainen löytö.

Menimme ainakin satametrisen jonon ohi raahaa vastaan maksoi kaikki sisään; Kaikki jäi 20k velkaa lukakselle, mieti sitä. Ajatuksen virtaa. Palataan ensi jaksossa. Kysykää vaa ku tarvii blogii. :) :D XD ??!! jee. Takaisin studioon. Mikael, miltä siellä näyttää sää?

(Edelliset pari kappaletta olivat Pihlan lentokoneessa kirjoittamia, hänellä kun oli vieroitusoireet näppäimistön käytöstä viikon matkailun jälkeen).

Klubilla oli todella… nuorekas meininki. Paikaliset olivat kylläkin äärimmäisen mukavia. Tupakka haisi ja musa jytäsi.

Päivä 7: Lautta ja Futis

Eilisillan klubireissun johdosta aamu lähti monilla hitaasti käyntiin. Jotkut fiksut jotka tuon reissun olivat jättäneet väliin, heräsivät ennen muita pesemään pyykkejään matkan aavikko-osuutta varten.

Espanjankielisen pyykkikoneen käyttö oli aavistuksen hankalaa, mutta Jonnan näppärä ohjevideo pelasti ainakin suurimmilta sudenkuopilta. Haasteeksi kuitenkin osoittautu pyykkien kuivaaminen, sillä majoituksen kaide- ja muut tilat olivat lähes rajattomilta tuntuvien neliöiden ja kerrosten vastapainoksi varsin rajalliset.

Akselin nerokkaalla keksinnöllä loihdimme kuivaustilaa

BA:n kostea ilmasto vaati vähän muovaamista pyykkien kuivaamista varten

Sekalaisten emapanadaksien ja kahviloiden täyteisten muutaman tunnin jälkeen väki valui hiljalleen kohti Puerto Madeirosta lähtevää “Sunset Cruisea”. Lauttamatkasta oli varattavissa kaksi vaihtoehtoa: tunnin matka vesillä, tai kahden tunnin matka, joista ensimmäinen tunti oli satamassa. Me varasimme näistä ensimmäisen, joten saimme odottaa maissa että “Noi ehtii tuolla dokaamaan”, ja koitimme lämmitellä viileässä kelissä.

Tunnin lauttaristeilyn alussa laskettiin n. viidenkympin hintaiselle open bar -kokemukselle KPI:ksi yksi juoma kymmeneen minuuttiin. Tässä kontekstissa hyvää tulosta takoivat ainakin Siiri ja Axel. Mitenkään tähän liittymättä Siiri, ohuessa paidassa, valitteli risteilyn jälkeen kuumuudesta samalla kun muut kerrospukeutuivat.

Risteilyn kuvaamisessa olisi varmaan hyötyä samanlaisesta kyvystä puhua diplomaattisesti kuin mitä pääsimme todistamaan eilen suurlähetystöllä. Tästä huolimatta otimme tilanteesta kaiken irti mm. loistavana valokuvaustilanteena ja KPI-minmaxaamisharjoituksena.

Risteilyn jälkeen kuultua:

“Mä oon tosi yllättynyt et toi ei ollu niinku ihan perseestä”

Risteilyn kanssa samaan aikaan toisaalla oli futismatsi La Bombaneralla. Argentiinanliigan pudotuspelissä pelasivat Boca JR. ja Huracan. Meistä yhdeksän oli tätä dramaattista peliä seuraamassa. Stadion oli kokemuksen kohokohta, vaikka siellä tulikin “passiivisesti poltettua kaikennäköistä ylimääräistä”.

Futisjengin illan kruunasivat “hävyttömät pitsat”, kun taas muut pelailivat AirBnB:llä Photo Roulettea sekä Never have I everiä.

Kivaa päivää varjostivat, tänään joillekin Elisan liittymän omistajille tuntemattomasta numerosta saapuneet tekstiviestit:

Datavartijan 62 euron saldorajasta on käytetty 80%. Tilaa uusi 62 euron saldo lähettämällä viesti LATAA EUDATAV numeroon 18556. Terveisin Elisa

Jokaisella oli kaiken järjen mukaan SIM- ja mobiilidata-asetukset oikein säädettynä, eli tekstiviestit ja puhelut koti-SIMistä, mobiilidata e-SIMistä, ja data-verkkovierailut pois koti-simistä. Tästä huolimatta tekstareita tuli, ja emme ole vieläkään onnistuneet tulkitsemaan niiden oikeellisuutta.

Varotoimenpiteenä laitoimme koti-SIMit kokonaan pois päältä, ja huomenissa voisi olla järkevää ottaa yhteyttä Elisan asiakaspalveluun. Tuokin on helpommin sanottu kuin tehty, nimittäin aspa on auki klo 03.00-12.00 meidän aikaamme, ja soittaminen ei onnistu a) puhelukustannusten ja b) pois päältä jätettyjen korttien takia.

Kävi myös mielessämme, että tuo sattaisi olla huijaus, mutta tämän teorian uskottavuutta syö moni seikka, kuten se, että huijausmekanismi ei ole tuossa viestissä ilmeinen, koska annettu numero tuntuu olevan oikea.

Päivä 8: San Telmon markkinat ja La Boca

Lähdimme aamuvarhain San Telmon kuuluisille sunnuntaimarkkinoille. Koko kaupunginosan ja sen viereisten alueiden kadut kuhisivat kojuista kilometrikaupalla. Löytyi siistiä käsintehtyä tavaraa: koruja, koriste-esineitä, lompakkoja yms.

Markkinoiden jälkeen suuntasimme hiljalleen pienissä porukoissa La Bocan ikoniseen kaupunginosaan. Siellä oli paljon hulinaa, musiikkia, värikkäitä sieviä katuja ja katumyyjiä.

Jotkut löysivät keskeltä katua pienen korttelifudiskentän ja huomasivat yhtäkkiä kaipaavansa jalkapalloa. Sellainen onneksi löytyi läheiseltä katumyyjältä, ja pian pelit olivatkin jo käynnissä. Paikalliset lapsetkin tulivat mukaan, ja vasta ostettu pallo jätettiin heille pelien päätteeksi. Kiitollisuutta ei kuitenkaan liiennyt liiaksi, sillä pallolahjan kylkiäisiksi pyydettiin vielä kaupasta kokista.

La Bocan jälkeen moni kävi Puerto Madeiroa vierustavalla luonnonsuojelualueella, joka oli ollut aikaisemmin suljettu sateiden vuoksi. Ihmettelimme tuolloin, miten sateet voivat sulkea luonnonsuojelualueen, mutta nähdessämme sen edelleen vähän mutaiset polut alkoi syy olla selvä. Hienoa luontoa näin lähellä suurkaupunkia.

Puerto Madeirossa kadulla oli tanssit. Kymmenittäin ihmisiä tanssahteli rockin tahtiin, ja vielä useampi seurasi tunnelmaa sivusta.

Rockin jälkeen Siiri ja Mikael lähtivät etsimään geokätköä. Paikalla ilmeni, että itse kätkö oli kadonnut vain muutamaa päivää aiemmin. Oli kuitenkin onni onnettomuudessa saapua sen paikalle, sillä sunnuntaimarkkinat olivat edelleen käynnissä, ja juuri kätkön vieressä oli taidekoju, jonka yksi maalaus oli Siirin silmään. 200 tuhatta pesoa neuvoteltiin 170 tuhanteen käteisellä, mutta kun käteistä löytyikin vain 55 euroa, kaupat tehtiin 55 käteiseurolla ja 64 tuhannen peson korttimaksulla. Maalaus meni kätevästi määrämittaiseksi sahattuun pahviputkiloon, joka kulkee nyt Siirin rinkassa loppureissun ajan.

Illalla oli vielä tiedossa Asado-illallinen “paikallisen Prodekon” yhteyshenkilön suosittelemassa ravintolassa. Olimme tehneet ravintolaan varauksen jo yli viikon etukäteen, mutta siitä huolimatta vaikutelma oli se, että saapumisemme olisi ollut heille täysi yllätys. Tarjoilija joutui pyytämään kahta muuta asiakasta siirtymään toiseen pöytään, jotta me mahtuisimme istumaan.

Aikomuksenamme oli järjestää ravintolassa pienimuotoinen viinimaistelu, mutta viinilistalla oli vain kahden alueen viinejä, joten suunnitelmasta pivotoitiin nopeasti. Odottelimme sitten ruokiamme ilman viinejä melko pitkään, mutta onneksi viihdykettä loi hieno uudelleentäytettävä muovinen kuplavesipullo, josta erityisesti Lotta sai iloa irti.

Pullo roiskui avatessa joka puolelle. Sen jälkeen se pysyi hallinnassa. Kahvaa puristamalla suuttimesta tuli vettä maagisen ponnekaasun voimalla.

Valtavat pinot lihoja saapuivat pian pöytiin. Kasvisvaihtoehtoina oli valtavat munakkaat. Lihatarjottimilla oli perinteisemmästä päädystä mm. kylkiä, porsaan leikettä, chorizoa sekä mustaamakkaraa, mutta myös sisäelimiä, mm. ohut- ja paksusuolta. Me säikyt suomalaiset emme oikein pärjänneet jälkimmäisille, ja aterian loppupäässä kuultiin mm. “mä en kokeile enää yhtään mitään” ja “must tuntuu et mä oisin ollu sodassa”.

Neljän hengen asado-tarjotin. Kylkiäisinä oli hivenen kulahtanutta salaattia ja suolattomia ranskalaisia.

Kokonaisuudessaan Asado oli erikoinen kokemus, mutta tuntui pahalta jättää niin paljon ruokaa syömättä. Aistimme paikallisten ihmettelevän toimintaamme.

Flunssa on ikävä kyllä alkanut jylläämään pitkäexculaisten keskuudessa, ja tänään Axel jäi majoitukselle lepäämään. Väki vähän yskii, ja joillain koskee kurkkua. Reissun ensimmäisinä päivinä kuullut uutiset Hantaviruksesta kieltämättä vähän jännittävät, mutta olisi tähtitieteellisen epätodennäköistä, että sairastaisimme sitä (ainakaan vielä…).

Päivä 9: Toyota ja ravit

Tänään aloitimme päivän kauan odotetulla Toyota-exculla. Tehdas oli samoilla suunnilla kuin gaucho-tila, joten saimme sovittua kuljetukset myös tänne samojen tahojen kautta. Ana ja Pancho tilalta ehdottivat myös, että kävisimme excun jälkeen taas lounaalla heidän luonaan, mutta aikataulut eivät ikävä kyllä puoltaneet tätä.

Toyotalla aloitimme vierailukeskuksella, jossa kuulimme Toyota Argentinan historiasta ja näimme mm. ensimmäisen tehtaalla tuotetun auton. Se oli aikoinaan myyty jollekin silloiselle työntekijälle ja ostettu sittemmin takaisin esillepanoa varten.

Vierailukeskuksen setit olivat kuin oppikirjasta konsanaan. Kuulimme Kaizenista, just-in-timestä ja varmaan miljoonasta japanilaisesta termistä.

Jo itsessään mielenkiintoisen “teoriaosuuden” jälkeen siirryimme vierailun tehdaskierrososuuteen. Tätä ennen kaikki puhelimet tuli kuitenkin jättää lukittuihin lokeroihin “turvallisuussyistä”. Luulemme, että kyse oli lähinnä liikesalaisuuksien turvallisuudesta.

Siirryimme vierailukeskukselta tehdasrakennukseen lentokenttäbussia muistuttavalla ajoneuvolla. Tehdas itsessään oli mieletön ja valtava. Osia tuli sisään yhdestä päädystä ja valmiita autoja tuli ulos toisesta. Välivarastoja ei ei juuri ollut, vaan tavarat vilisivät kuljetusvaunuilla juuri oikeaan tarpeeseen. Vähän väliä jossain soi ongelmasta kertova melodia, joka ratkaistiin pikimmiten.

Kiitokset vierailun järjestäneelle Agustinalle tästä suoranaisesta pyhiinvaelluksesta.

“Kyllä pitäis jokaisen tutalaisen nähdä sellainen tehdas” - Pihla “Puhuttelee jokaisen insinöörin sielua” - Reeta “Tutalaisen paradigman ilmentymä” - Teemu “En ees käsitä kuinka monta röökii on poltettu ihan filtteriin asti ku tätä [tehdasta] on suunniteltu” - Teemu

Agustina oli kovin otettu excuhalosta. Ja Fazerin sinisestä.

Excun ja paluukuljetuksen jälkeen väki suuntasi pikaisille lounaille ja siitä seuraamaan maanantain raveja. Claude-analyysin tuloksena Sicarion, #1, tulisi olemaan vahva voittaja. Tämä päivitettiin tuoreimmilla uutisilla, jolloin assistentin suositus oli double down. Oikeassahan se oli, joten ainakin Claudeen luottanut Teemu lähti hymyssä suin raviradalta.

Seuraavaksi oli nokka kohti viimeistä Buenos Aires -illallista, jonka jälkeen oli luvassa vielä pakkailuja ja siivoamista ennen huomista lähtöä kohti Calamaa.

Tänään kröhittiin kahta kauheammin. Aino joutui jättämään Toyota-excun väliin, ja myös Lukas ja Mikael jäivät excun jälkeen kotiin. Onneksi sentään Toyotalla Ainoa tuuraamassa oli Vellu!

Seuraavaksi

Suuntaamme parhaillaan minibusseissa kohti San Pedro de Atacamaa kahden lennon jälkeen. Aavikkoseikkailuistamme saat lukea taas noin viikon päästä, joten pysythän linjoilla!